Jannu
Nimi: Mennen Jannu
Rotu: Suomenlapinkoira
Syntymäaika: 4.3.1996
Sukupuoli: Uros, kastroitu
Väri: Musta ruskein merkein
Kasvattaja: Kennel Mennen
Jannu Koiranetissä
Jannu on ensimmäinen oma koirani, jonka sain ollessani 14-vuotias. Jannu käytiin hakemassa Kauhajoelta ja siitä lähtien koirat ovat olleet suuri osa elämääni. Jannu otettiin kotikoiraksi sekä lemmikiksi ja sen paikan se on täyttänyt mallikkaasti. Paimentamista kokeiltiin myös, mutta Jannusta paimentamista mukavampaa oli lehmien turvasta nuoleminen aidan toiselta puolelta. Ihanampaa ja sovipampaa koiraa en olisi silloin voinut saada.
Jannu on luonteeltaan rauhallinen ja iloinen sekä rakastaa omaa perhettään yli kaiken. Myös vieraat saa Jannusta tutustumisen jälkeen nopeasti kaverin ja rapsutella saa niin kauan kuin vain jaksaa. Jannu on myös hieman arka ja suhtautuukin varauksella kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Aiemmin Jannu kulki aina varjona perässä, mutta nyt alkaa ikä hieman painaa ja Jannu osallistuu touhuihin mukaan oman jaksamisen mukaan. Jannu on päättänytkin, että kaikki tehdään helpoimman kaavan mukaan. Turha sitä on minkään pallon perässä juosta niinkuin Roope hölmönä tekee. Postin haku reissullakaan on ihan turha kävellä mäkeä alas postilaatikolle asti, kun kuitenkin sieltä tullaan samaa reittiä takaisin eli ihan hyvin voidaan jäädä mäen päälle odottamaan.
Ikääntymisen myötä Jannu on alkanut viihtymään myös sisällä. Jopa niin hyvin, että ei aina viitsi lähteä ulos mukaan (toisin kuin Roope, joka lähtisi aina). Aiemmin Jannu tuli vapaaehtoisesti sisälle ainoastaan ukkosella, kun alkoi sitä muutama vuosi sitten pelkäämään. Vanhenemisen myötä ei ole ilmennyt mitään kummempia vaivoja. Liikkeelle lähtö on nykyään hieman jäykempää ja kuulo on heikentynyt selvästi. Kuulosta on tullut myös hieman valikoiva. Jannu on ollut kaikin puolin terve ja eläinlääkärillä on tarvinnut käydä vain kerran peruskäyntien lisäksi hakemassa antibioottikuuri.
