Roope 4 vuotta! 06/22/2008
Pienen pieni Roopekin täyttää tänään jo 4 vuotta! Niin se aika vain menee kuin siivillä ja Roopekin alkaa olemaan jo ihan aikuinen vaikkei siltä kyllä aina vaikutakaan. Turen kanssa Roope on nyt päässyt leikkimään ja riekkumaan ihan olan takaa. Roope kyllä selvästi nauttii siitä, että sillä on nyt kunnon painikaveri, vaikka se korvista ja karvoista repiminen ei aina varmastikaan niin mukavaa ole. Jyväskylän agikisat 05/20/2008
Parina sunnuntaina tuli käytyä kisailemassa Jyväskylässä. Äitienpäivän saaliina oli hyl ja 10. Viime sunnuntain saldona 0 sekä 15! Yllättävän hyvin meni, vaikka 2,5 kuukauden treenitauon jälkeen päästiin vain kerran treenaamaan ennen äitienpäivän kisaa. Ohjaajan tosin täytyy kyllä hieman skarpata. Nyt olisi kaksi nollaa kasassa ja yksi pitäisi vielä metsästää, niin sitten olisi tämän vuoden tulostavoite täynnä :-) Seuraavan kerran kisakentille suuntaamme Heinolaan kesäkuun alussa. Ture saapui! 05/06/2008
Lauma sai vahvistusta, kun suloinen Ture, virallisemmin Bywater Overture saapui luoksemme Kuopiosta. Kotiutuminen on sujunut hyvin ja Jannu sekä Roope on ottaneet tulokkaan vastaan hyvin. Roope on varmastikin mielissään, että matkaan tarttui vain yksi pentu. Roope oli nimittäin hätää kärsimässä, kun yhdeksän pennun lauma hyökkäsi kimppuun :-) Ture sammui nyt ensimmäistä kertaa, niin ehti äkkiä käymään myös koneella. Kuvien ottaminen ei vielä oikein onnistunut, mutta Turen sivuilla on nyt yksi kuva veijarista ja tekstiä tulee sitten jossain vaiheessa kunhan ensin tutustutaan kaveriin, niin tiedetään paremmin minkälainen riiviö sitä tuli hommattua... Jyväskylän näyttely 04/20/2008
Käytiin Roopen kanssa pitkästä aikaa pyörähtämässä kehässä. Melkein jäi koko reissu välistä, kun itse olin kipeänä. Onneksi saatiin kuski mukaan ja itsekin selvisin kehän laidalle. Tuloksena VAL ERI1 ja PU3! Saatiin hyvä ja hyvin Roopea kuvaava arvostelu. Arvostelu löytyy Roopen näyttelytuloksista. Ensimmäistä kertaa oltiin mukana myös kasvattajaryhmässä ja tuloksena ROP-kasvattajaryhmä, tosin muitä ryhmiä ei paikalla ollutkaan. Kiitokset Tuulalle Roopen esittämisestä :-) Jannu 12 vuotta! 03/04/2008
Niin se aika vaan rientää ja Jannukin viettää tänään 12-vuotis syntymäpäiväänsä :-) Huisin paljon onnea meidän vanhukselle! Toivottavasti Jannu pysyisi edelleen terveenä ja edessä olisi vielä monta. Kaihitutkimuksen tulokset 02/13/2008
Maanantaina saapui vihdoin ja viimein Roopen tulokset Hannes Lohen geenitestistä kaihin osalta (geeni HSF4). Roope on genotyypiltään normaali eli ei kanna mutaatiota lainkaan! Varkauden agikisat 02/10/2008
Käytiin eilen avaamassa Roopen kanssa tämän vuoden kisakausi Varkaudessa. Varkaudessa oli ykkösille agilityrata sekä hyppyrata. Agilityrata sujui muuten mahtavasti, mutta kepeiltä harmittavasti 5, kun käsky tuli myöhässä (hemmetin yskä!). Sijoitus oli 6. Hyppyrata ei ollut niin mallikasta menoa ja unohdinpa koko radankin pariin otteeseen. Parista ylimääräisestä pysähdyksestä huolimatta puhdas rata ja vielä alle ihanneajan! Sijoitus 4. sekä ensimmäinen 0-tulos!!! Jee! Vihdoinkin nolla useamman vitosen jälkeen :) Mahtava kruunaus viikolle, jonka olen viettänyt kuumeen ja yskän kourissa. Se oli ihan siinä ja siinä ettei jäänyt koko kisareissu välistä, mutta onneksi jaksoin kuitenkin lähteä ajelemaan :) |
RSS Feed