Viime viikon keskiviikkona jätimme Turen agitreenit väliin ja suunnistimme Korpilahdelle kokeilemaan, kuinka alokasluokan liikkeet onnistuvat häiriössä ja ilman palkkaa. Ja onnistuihan ne mahtavan hyvin! Ture teki kaiken niin hyvin kuin osasi, mutta ohjaajasta ei voi sanoa samaa. Seuraamisen aikana en sitten kuunnellut liikkuria, vaan tein omiani. Liikkeesta maahanmenossa en muistanut odottaa "palaa koiran luo"- käskyä ja seisomisessakin käskysana SEIS vaihtui kummallisesti SEISO -käskyksi. Vaikka ohjaaja mokailikin urakalla, niin Turen hienon työskentelyn ansiosta saimme kuitenkin kasaan 183,5/200 pistettä ja tulimme vielä kolmansiksi yhdeksän kilpailijan joukosta! :-)

Möllitokon lisäksi pitihän meidän sitten osallistua mätsäriinkin. Ture tuli isojen koirien punaisten toiseksi! Eli mahtava päivä Korpilahden satamassa!




Leave a Reply.