Vuorossa oli tällä kertaa Turen vuoro päästä kisaamaan ja suuntana Korpilahti ja tokokisa. Ilmoittamista tuli emmittyä melkein loppumetreille saakka, kun treenausinto on ohjaajalla hyvin vähissä. Eipä se into sen ilmoittautumisenkaan jälkeen lisääntynyt, joten treenailut jäi muutamaan kertaan.

Tässä olisi pisterivi koottuine selityksineen (tuomarina toimi Tuire Marjamäki):
Luoksepäästävyys 9 (Tarkoitushan ei ole ilmeisesti kiivetä tuomarin syliin.)
Paikalla makaaminen 9 (Tässä tuli mulle kiire, kun liikkurilta jäi kysymättä onko valmista. Ture oli hieman huonossa perusasennossa ja maahanmenoasento oli ihan järkyttävän kiero.)
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (Yksi perusasento puuttui, väljää)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 (Ohjaajalta liian tuima katse kohti koiraa ennen käskyn antamista.)
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (Hidas pysähtyminen.)
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 8 (Koira olisi kuulemma ollut kympin arvoinen, mutta ohjaaja ansaitsi vain 8. Ei kannattais astua koiran tassun päälle, niin että toinen huutaa kuin palosireeni :-( )
Yhteensä 185 pistettä, I-tulos, kunniapalkinto ja sijoitus 1/12!!!

Eipä voi olla kuin järkyttävän tyytyväinen Turen suoritukseen. Toinen oli niin innoissaan ja tohkeissaan ja suoritti kaikki liikkeet häntä heiluen :-) Ihanaa, kun kokeessa oli jälleen kerran normi-Ture!
 
Lauantaina oli agikisat Jyväskylässä ja tarjolla kaksi agirataa. Molemmilla radoilla oli paikoitellen ihan hyvääkin menoa, mutta korkeat rimat ja etenkin kontaktit oli lauantain kompastuskivi. Pitäis joskus nostaa treeneissäkin rimat 65:een ettei tulisi kisoissa yllätyksiä. Korkea okseri oli tosin monen muunkin harmina ja ensimmäiseltä radalta ei tullutkaan yhtään nollatulosta. Harvemmin on kisoissa tullut kontaktivirheitä, mutta tänä viikonloppuna senkin edestä.

Sunnuntaina oli vuorossa Laukaa ja Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailut. Ensimmäisellä radalla olin auttamattomasti myöhässä moneen kertaan ja ohjaussuunnitelmat menivätkin lähes koko radan osalta uusiksi. Tuloksena virheetön rata, mutta suurten kaarrosten takia sitten hieman yliakaa. Radalla tehtiin kolme nollaa, jotka kaikki yliajalla. Me tultiin Roopen kanssa hienosti kolmansiksi! Saimme hyvät lähtökohdat toiselle radalla. Hyvä rata, mutta taas kerran kontaktivirhe joten tuloksena 5. Yhteistuloksella sijoituimme kuitenkin piirinmestaruuskisoissa upeasti pronssille! Järkyttävän upeaa! :-)