Nyt on kyllä oikeasti päässyt päivitykset laahaamaan pahasti perässä. No tosin ei me juuri mitään tuloksia olla saatukaan, joten ei ole kauheasti ollut mitään kerrottavaakaan.

Toukokuussa käytiin Turen kanssa Laukaassa agikisoissa hakemassa lisää hylkyjä ja sen jälkeen ollaankin oltu kisatauolla. Ensi kuussa sitten taas pitkästä aikaa kisakentille ja heti piirinmestaruuskisoihin! Treenattu kuitenkin ollaan normaalisti kerran viikossa, joten ei me ihan olla oltu tekemättä mitään :)

Roope pääsi kesäkuussa pitkästä aikaan näyttelykehään ja ensimmäistä kertaa veteraaneihin. Aika hassulta tuntuu, että Roopekin on jo mukamas veteraani, vaikka muistan kuin eilisen, kun pieni punainen karvapallo meille haettiin Kuikasta. Mutta ikää on siis kertynyt mittariin jo 8-vuotta. Niin ja itse näyttelyhän meni varsin hyvin ja sieltä kotiintuomisina ROP-veteraani titteli ja hienot ruusukkeet ja pokaalit :)
 
Eipä ole tullut taas pitkään aikaan kirjoiteltua mitään, tosin eipä ole ollut juuri mitään kirjoitettavaakaan. Roopen kanssa vuosi lähti käyntiin epämääräisenä ontumisena ylösnousun jälkeen. Jos oikein tarkkaa seurasi ylösnousemista pystyi havaitsemaan muutamalla ensimmäisellä askeleella ontumista vasemmassa takajalassa. Tätä jatkui viikon, kunnes suuntasimme eläinlääkäriin. Tutkittiin jalkaa, kuvattiin selkä, lonkat ja kyynärät ja kaikki näytti olevan kunnossa. Saatiin viikon tulehduskipulääkekuuri ja ontuminen loppuikin siihen. Parin viikon päästä ontuminen palasi noin viikoksi ja taas loppui. Sitten molemmilla koirilla kävi hieroja ja hieronnan jälkeen Roopelta petti hetkeksi jalka alta kolme kertaa muutaman päivän välein. Sitten oltiin taas levossa ja syötiin tulehduskipulääkettä. Tämän jälkeen ei ole mitään ongelmia ole ollut ja kaikki näyttää nyt hyvältä :) Mutta koska mitään syytä ontumiselle ei löytynyt tein päätöksen,  että Roope jää eläkkeelle agilitystä ja jättää kisaamisen Turelle. Olo on hieman haikea, mutta laitetaan koiran hyvinvointi etusijalle ja pidetään välillä hauskaa hömpöttelemällä hieman esteiden kanssa.

Turen kanssa ollaan käyty kerran viikossa agitreeneissä ja tokoiltu epäsäännöllisen säännöllisesti. Ai niin ja käytiinhän me huhtikuussa korkkaamassa kisakausi hakemassa kotikisoista pari hylkyä. Tosin nyt saa ohjaaja katsoa ihan peiliin ja todeta syyllisen olevan siellä. Ture oli nimittäin yllättävän hyvin kuulolla. Seuraavan kerran kisaillaan sitten toukokuussa, jos ei äitienpäivänä, niin viimeistään sitten toukokuun lopussa Laukaassa.
 
Vuosi on vaihtunut ja tänään pitäisi aloittaa treenaaminen. Kolmen viikon joulutauko agilitystä on takana ja nyt jatketaan uudella innolla. Kisataukoa jatketaan vielä ainakin maaliskuuhun ellei jopa huhtikuuhun asti. Nyt haetaan ohjaajalle hieman kisamotivaatiota ennen kuin laitetaan niitä ilmoittautumisia menemään.

Nyt ollaan hieman kunnostauduttu tokoilun suhteen Turen sekä jopa Roopenkin kanssa. Turen kanssa ollaan opeteltu voittajan liikkeitä, kun vihdoin ja viimein sain aikaiseksi hommata metallikapulan, vermeet ruutuun ja tunnarikapuloita. Metallikapula on ihan hyi hyi, mutta ruutu on ihan huippu kiva. Ohjaajan kannalta motivaatiota nostaa uusien asioiden opettaminen, mutta saas nähdä kuinka pitkään tätä innostusta riittää. Tavoitteena voisi kuitenkin pitää liikkeiden jonkinlaiseen kuntoon saaminen vaikkei kisakentille suunnatakaan.

Tänä vuonna pyritään tekemään viikonloppuisin muutakin kuin pelkkiä koirajuttuja toisin kuin viime vuonna. Katsotaan rauhassa mitä kivaa vuosi tuokaan tullessaan :)
 
Taas laahaa pahasti perässä tämä kotisivujen päivitys... Jo 1,5 viikkoa sitten käytiin Turen kanssa Jyväskylän näyttelyssä. Osallistuttiin vain lauantaina ja Ture korkkasi valioluokan ERI:llä. Häntä ja turkki oli pitkälti päivän sana. No Turellahan sitä turkkia ei liikoja ole ja vielä kun häntäkin oli tuomarin mukaan epäonnen häntä, niin punaiseen nauhaan täytyy olla varsin tyytyväinen. Seuraavan kerran suunnataan näyttelyyn ehkäpä huhtikuussa Lahden KV:hen ja  sinne pääsee sitten mukaan molemmat koiruudet.

Viime viikonloppu sitten vietettiin Jatin kisoissa. Tuloksia tuli laidasta laidaan, kuten oli ratojakin. Lauantaina Turelle hyvä hylky ihan ohjaajan takia ja sitten rata, jossa koira taas päätti tehdä omiaan ja siitä keskeytys. Roopelle kunnon kontaktien roiskinta rata, joka keskeytettiin ja toisella radalla  yksi harmillinen ohjaajan aiheuttama kielto. Enpä ole koskaan ennen Roopen kanssa rataa lopettanut kesken, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin. Intoa oli hieman liikaa ja kun ei olla treenailtu, niin näköjään sitä vanhakin koira oppii tekemään kontaktivirheitä. Sunnuntaina sitten Turelle nolla varsin kivalla radalla ja hyvä hylky. Roopelle sitten puhdas rata o,6 sekunnin yliajalla ja vitonen riman pudotuksesta. Sunnuntaina otettiin hyvin varmistellen kontaktit, joten niihin paloi sitten aikaakin. Mutta eipä tehty virheitä! Turekin oli kolmella radalla neljästä varsin hyvin kuulolla, joten ehkä silläkin on vielä toivoa :)

1,5 viikon päästä olisi vielä yhdet kotikisat tarjolla tälle vuodelle. Tässä on muutama päivä aikaa miettiä, että vieläkö jaksetaan yhdet kisat vetäistä läpi vaiko aloitetaanko jo nyt kisatauko. Just nyt tuntuu siltä, että agilitykiintiö on tällä hetkellä täynnä, mutta ainahan se mieli voi muuttua...
 
Taas vaihteeksi suunnattiin molempien koirien kanssa kotikisoihin liitelemään lauantaina ja sunnuntaina.

Ture korkkasit kisat hylyllä. Oltiin Turen kanssa hieman törmäyskurssilla ja ensimmäistä kertaa kisoissa tein kunnollisen mahalaskun kentälle. Ei se rata muutenkaan ihan mennyt kuten piti, kun Ture päätti hieman päästellä höyryjä. Roopen kanssa hyvä rata, mutta hylkyhän sieltä tuli. Taas tuli muistutus ettei kannata mennä muuttamaan ohjaussuunnitelmaa enää radalla. Päästeltiin komeasti okserin ohi ja kun en viitsinyt korjata, niin napattiin hylky.

Toisella radalla Ture oli jo hieman paremmin kuulolla, mutta pitkiä kaarroksia tehtiin. Keppien tiesin aiheuttavan ongelmia, kun keppien lopussa ei päässyt yhtään vedättämään ja piti tehdä tiukka käännös vasemmalle. Niinhän se viimeinen väli jäi pujottelematta ja siitä sitten vitonen. Roopella oli vauhtia ja eihän siinä vauhdissa sitten ehtinyt mitään puomin alastuloa tekemään. Eli Roopellekin vitonen varsin vauhdikkaalla menolla. Pitäis varmaan Roopenkin kanssa treenailla eikä vain kisata, kun alkaa muuten kontaktit paukkumaan.

Sunnuntaina oli Roopen vuoro aloittaa. Hyvä rata, mutta en saanut työnnettyä suoran jälkeen putkeen, vaan kääntyi minuun päin ja siitä sitten kielto. Ja ennen kuin se oikea putken pää löytyi paloi sekentteja, joten hieman myös yliaikaa. Ture oli taas vaihteeksi unelma koira ja teki just niin kuin ohjattiin. Eli nollahan sieltä tuli varmistelluilla kontakteilla :)

Hyppäriltä sitten Roopelle nolla ja ehdittiin yllättäen jopa ihanneaikaan, vaikka yksi hidas käännös tehtiinkin. Ture päästeli sitten taas menemään hieman liiankin vauhdikkaasti ja aidan siivekkeet vaan lenteli ja tehtiin kaikki mahdolliset esteet, jotka eteen vain sattuivat. Juu ei tuu tylsäks Turen kanssa kisailu...
 
On taas jäänyt näiden tulosten kirjaaminen... Jo 1,5 viikkoa sitten käytiin molempien poikien kanssa kisaamassa Mikkelissä. Tuloksia tuli jopa molemmille koirille, mutta tuli sieltä niitä pakollisia hylkyjäkin. Ture sai ensimmäisen nollansa kolmosista ja yhden melkein nollan. Harmittava vitonen yhdestä pienen pienestä kiellosta ja sitten hylky, kun ei ollut Turella enää muistissa miten se keinu on opetettu suorittamaan. Roopelle 10, älyttömän hyvä hylky ja sitten puhdas rata, mutta vajaa puoli sekunttia yliaikaa. Mukava kisapäivä melko haastavilla radoilla!

Sunnuntaina suunnattiin sitten Laukaaseen kokeilemaan toistamiseen onnea tokon avoimessa luokassa. Nyt sitä onnea oli hieman viime kertaista enemmän ja sieltähän irtosi kotiinviemiseksi ykköstulos! Kyllä Turesta tokokoiran näköjään saisi, jos vain joku viitsisi sen kanssa treenailla :)
 
On näköjään jäänyt kirjoittamatta piirinmestaruuskisoistakin, jotka olivat jo toinen päivä. Tarjolla oli siis kolme kisaa kolmosille, joista kahden viimeisen yhteistuloksella ratkaistiin Keski-Suomen piirinmestaruus. Roope oli yllättäen kahdella ekalla radalla ihan pihalla ja omissa maailmoissaan. Ekalta radalta hylky kieltojen takia ja toiselta radalta 15 parin kiellon ja yhden riman takia. Viimeiseltä radalta sitten nolla, jolla sijoitus taisi olla kahdeksas. Varsin mukavat ja etenkin Roopelle sopivat radat, joten hieman harmittaa ettei koira toiminut heti alusta asti. Turen kanssa meillä oli tarkoituksena katkaista pitkään jatkunut hylkyputki ja siinä onnistuttiin! Ekalta radalta vitonen, kun harmillisesti toinen rima tippui alas. Iloinen olen tuloksesta, mutta hieman rupesi harmittamaan, kun tuloksia sitten katsoin, että palkintoja ja sertikin olisi ollut tarjolla nollalla. Toiselta radalta sitten hylky, kun sujahti putken väärään päähän ja viimeiseltä radalta taas vitonen yhden riman takia. Mutta mikä parasta Ture teki hyvät kontaktit ja oli kuulolla! :)

Viime sunnuntaina pyörähdettiin sitten Pieksämäellä. Turen kanssa päästiin taas takaisin hylkyputkeen, mutta koira onneksi kuitenkin toimi. Mulle riittää, että se tekee hyvät kontaktit ja on kuulolla. Ohjauksen kanssa vaan saa olla niin paljon tarkempana kuin Roopen kanssa. Ture nimittäin ei jää kyselemään, että minne sitten mennään... Roopelle ekalta radalta hylky, kun päätti tehdä yhden ylimääräisen hypyn. Ihan oma syy, kun luotin taas liikaa koiraan enkä ohjannut huolella. Toiselta radalta sitten Roopelle nolla, jolla sijoituttiin hienosti kolmanneksi.
 
Kävimme Turen kanssa viime lauantaina Laukaassa australianpaimenkoirien tokomestaruuskokeessa. Niin sitä sitten tuli korkattu avoinluokka sen kummemmin treenailematta lähes parin vuoden kisatauon jälkeen. Kaikkeen sitä tuleekin ilmoittauduttua!

Koe alkoi aikamoisella mölyämisellä ja sähläämisellä. Ensimmäinen maahanmeno käsky meni kuuroille korville ja vasta toinen käsky meni perille. Muuten paikkamakuu sujui hyvin, vaikka viimeksi Turen kanssa on paikkamakuu tehty ryhmässä edellisessä kokeessa melkein pari vuotta sitten. Kehään mentiin Turen kanssa toisena ja koira kävi sen verran kierroksilla, että palkkaaminen jäi pelkkään hiljaiseen hyvä sanaan. Muuten liikkeet meni varsin Turemaisesti, paitsi kaukot ja estehyppy. Kaukoissa Ture liikahti viimeisellä maahanmeno käskyllä lähes metrin verran eteenpäin. Virhe yksi: älä treenaa kaukoja liian nopealla temmolla! Tän liikkeen luulin olevan meidän vahvimpia, mutta kappas vain koira ei kestänytkään hitaita vaihtoja ja ohjaajan piiiitkäää tuijotusta. Estehyppy muuten hyvä, mutta hyppäsi takaisin ilman lupaa. Virhe kaksi: älä hyppyytä koiraa niin pian takaisin treeneissä! Muutoin koe meni varsin hyvin siihen nähden ettei me juuri olla treenattu ja se vähä mitä ollaan treenattu ollaan treenattu yksin kotona.
 
Pitkästä aikaa kisoihin kummankin koiran kanssa. Ture jatkoi hylky-sarjaa ja sai nyt täyteen täyden kympin. Tällä kertaa rata meni kuitenkin hyvin ja kontaktit otettiin nätisti. Ture nyt vaan hakee esteitä varsin omatoimisesti, joten ohjauksen pitäisi olla paljon tarkempaa mitä Roopen kohdalla. Piirinmestaruuskisoissa me siirrytään sitten Turenkin kanssa tuloslinjalle tai ainakin kovasti yritetään! Roope pääsi tauon jälkeen mukaan karkeloihin ja suoriutui taas vallan hyvin. Tuloksena puhdas rata 2,2s yliajalla ja sijoitus toinen :) Roope on koira, joka tekee just niinkuin ohjataan, joten virheet on auttamatta ohjaajan syytä. Parin viikon päästä sitten urakoimaan piirinmestaruuskisoihin
 
Meillä on heinäkuu mennyt lomaillessa. Ohjatut agitreenit on olleet tauolla ja pari kertaa ollaan käyty yksin hallilla treenaamassa. Ehtiihän sitä viileämmilläkin keleillä treenaamaan :D

Turen kanssa ollaan pari kertaa pyörähdetty Mikkelissä kisoissa. Kotiintuomisina on ollut kassi kaupalla hylkyjä, joten ei siis mitenkään erikoisia tuomisia. On se jännä, miten koira voikin nykyään olla iha eri planeetalla kisatilanteissa kuin treeneissä. No katsotaan josko me vielä samalle aaltopituudelle päästäisiin tai sitten mietitään useampaan kertaan viitsitäänkö jatkaa vaiko ei.