Tänään ratkaistiin JATin seura- ja möllimestarit. Roopen kanssa kilpailtiin seuramestaruudesta, josta kisasivat kaikki kisaavat koirakot koosta ja luokasta riippumatta. Ensimmäisenä oli hyppyrata, josta tuloksen saaneet pääsivät finaaliradalle. Hyppäriltä tuli harmillinen 5, kun yksi rima tippui. Agiradalla tippui myöskin yksi rima ja lisäksi tuli hieman yliaikaa. Ratojen yhteistuloksilla sijoituimme kuitenkin hienosti toiseksi! Hyvä Roope :-)

Uskaltauduin ilmoittamaan sitten Turen mölliradalle kokeilumielessä. Eihän me vielä olla läheskään kisavalmiita eikä olla edes treenattu kuin muutaman esteen ratoja. Rata sujui hienosti toiseksi viimeiselle esteelle asti ja sitten tuli seinä vastaan kirjaimellisesti. Muuri olikin sen verran pelottava este, että Ture teki äkkijarrutuksen. No sitten kun menin korjaamaan tilannetta, niin sittenhän se muuri jo voitiinkin hypätä väärään suuntaan. Hylky tuli, mutta tosi hyvä fiilis jäi. Ture oli hyvin kuulolla ja teki hienoa työtä. Pysyin jopa jotenkin Turen vauhdissa mukana, kun kierrrokset ei olleet ihan niin korkealla kuin normaalisti 3,5 tunnin odotuksen jälkeen. Sitten ei muuta kuin treenaamaan muuria, jota ollaan kyllä treenattu tosi vähän. Kerran ollaan taidettu maksimuuria treenata ja siitäkin on jo aikaa.



Leave a Reply.