Lauantaina pyörähdettiin Turen ja Roopen kanssa Joutsassa, Joutsan joutupäivien yhteydessä pidetyssä mätsärissä. Sateisessa kelissä koiria oli saapunut paikalle noin 40. Ture sai punaisen nauhan ja sijoittui neljänneksi. Seisomista meidän on kyllä treenattava ja paljon. Roope vei koko potin ollen BIS1!!! Turkkiin tuli jopa hieman väriä, kun koko koira oli litimärkä ja ei karvatkaan sojottaneet selässä miten sattuu. Roope jaksoi seistä ja esiintyä mallikkaasti kurjasta kelistä huolimatta.

Sunnuntaina matkattiin Roopen kanssa sitten Mikkeliin agikisoihin. Ensimmäiseltä radalta tuli hylätty. Toisella radalla otettiin käyttöön hieman tiukempi kuri ja se tuottikin tulosta. Tuloksena 0, sijoitus kolmas ja siirto kakkosluokkaan :-) Lähes vuosi sitten osallistuimme ensimmäiseen kisaamme samalla kentällä ja siellä sitten starttasimme viimeisen ykkösluokan kisammekin. Saas nähdä milloin uskalletaan lähteä kisaamaan kakkosluokkaan.




Leave a Reply.