RoopeNimi: Fin MVA Riekonhovin Roger Moore |
Harrastukset:
Agility
Agilityn aloitimme Roopen kanssa keväällä 2006 Keski-Suomen kennelkerhon koulutuksissa. Kesän harjoittelimme kennelkerhon riveissä ja sitten siirryimme treenaamaan Jyväskylän Agility Teamiin. Talven 2006-2007 treenasimme jatko-1 ryhmässä. Kesällä 2007 siirryimme jatko-2 ryhmään ja syksyllä 2007 kävimme mölliryhmän. Talvella 2007 aloitimme 1-luokan treenit, joissa jatkoimme 2008 kesän loppuun. 2-luokan treenien kautta siirryimme 3-luokan treeneihin.
Agilityn harjoittelua aloittaessa tavoitteenamme oli saada vain kiva harrastus. Kisaaminen ei ollut mielessäkään. Ensimmäisiin kisoihin kuitenkin uskaltauduimme heinäkuussa 2007, mitä en olisi ihan heti uskonut. Ohjaaja on nimittäin kamala jännittäjä. Ensimmäinen kisastarttti olikin yhtä tuskaa, kun kädet ja jalat tärisi valtavasti. Siitä selvittiin kuitenkin hengissä ja saatiin vielä tulos aikaiseksi. Seuraavat startit ovat olleet jo hieman helpompia, vaikka ei niistäkään ole selvitty ilman jännittämistä. Nykyään kisaamme Roopen kanssa 3-luokassa.
Roope on mahtava koira ensimmäiseksi agilitykoiraksi. Roope on todella kuuliainen radalla ja tekee juuri niin kuin sitä ohjataan. Ongelmana onkin surkea ohjaaja, joka ei veinaa pysyä koiran perässä ja jonka ohjaukset sekä käskyt tulee myöhässä.
Veto
Roope on innokas vetämään, joten harrastammekin useita eri vetolajeja vuodenaikojen mukaan. Talvella lajeihin kuuluvat hiihto ja potkukelkkailu. Vetohiihtoa harrastamme omalle ladulla pelloillamme sekä Päijänteen jäällä säiden salliessa. Muina vuodenaikoina lajeina ovatkin juoksu sekä välillä pyöräily. Juokseminen on jäänyt nyt luvattoman vähälle, mutta parannusta on luvassa.
Näyttelyt
Näyttelyistä tuli Roopen harrastus vahingossa. Roopea ottaessa ei ollut minkäänlaista tarkoitusta käydä näyttelyissä. Roopen kasvattaja sai sitten kuitenkin houkuteltua minut ilmoittamaan Roopen yhteen näyttelyyn, Roopen ollessa 11kk. Itse en ollut käynyt yhdessäkään koiranäyttelyssä aiemmin, joten näyttely oli kummallekin ensimmäinen. Roope pärjäsikin ensimmäisessä näyttelyssään hyvin, joten olihan se sitten ilmoitettava seuraavaankin. Ja sitten vielä seuraavaan ja seuraavaan. Nyt näyttelyitä on takana useampia ja plakkarissa on Fin MVA-titteli. Nykyään kehissä pyörähdetään silloin tällöin.