Olin ilmoittanut molemmat pojat Laukaan kisoihin, jotin matkaan lähdettiin ensimmäisen kerran kahden koiran voimin. Ensimmäisenä oli kakkosten hyppäri ja siitä Turelle 10. Yksi rima tuli alas ja kielto putkelta, kun ilmeisesti hätäilin itse jo seuraavalle esteelle. Muuten rata oli sujuva ja vauhdikas, joten tähän olen erittäin tyytyväinen. Ja kun tuloksilla ei juurikaan juhlittu, niin nopealla kympillä tultiin kolmanneksi. Agiradalla Turella oli sitten menohalut jo turhankin kovat. Eipä toi höyrypää muistanut pysähtyä keinun alastulolle, joten se rata jätettiin sitten siihen. Kontakteilla näkyy heti pitkä treenitauko, joten saas nähdä viitsiikö sitä kisoihin ilmoittautua ennen treenien alkua ja treenit jatkuu vasta syyskuussa.

Ja sitten oli kolmosten vuoro. Ohjaaja samoin kuin Roope oli siinä vaiheessa päivää jo puolikuolleita, joten hylkyhän sieltä radalta tuli. Toinen rata jätettiin sitten suosiolla väliin. Roopen vauhtiin helle vaikuttaa selvästi, kun Tureen sillä ei ole mitään vaikutusta.
 
Turen kanssa käytiin taas vaihteeksi Mikkelissä kisailemassa. Ensimmäinen rata oli kamalaa säätöä, mutta virheetön suoritus toi melko haastavalla radalla nollavoiton ja samalla menolipun kakkosiin!

Sitten alkoi pähkäily jäädäkö odottamaan useaksi tunniksi kakkosten hyppäriä. Kun luvattua sadetta ei Mikkeliin tullut, päätin jäädä korkkaamaan kakkoset. Meidän hyppäri menikin sitten varsin mallikkaasti ja vedettiin ensimmäisenä vauhdikas nolla johon muut ei pystyneet vastaamaan. Eli päivän toinen nollavoitto ja ensimmäinen nousunolla kakkosista! Täytyypä myöntää, että aikas upea kisapäivä takana! :-)
 
Agiviikonlopun aloitti Ture Mikkelissä. Tarjolla oli hyppäri ja agilityrata. Ture pääsi korkkaamaan ensimmäisenä koirana kisat ja hypäriltä tulos 10. Agiradalta sitten toinen nolla ykkösissä! Positiivinen yllätys, kun epäilin koiran räjähtävän käsille joutuessaan starttaamaan radoille ensimmäsenä. Sitten olisi vielä sen yhden nollan metsästys edessä ykkösissä.

Sunnuntaina oli vuorossa Roope ja paikkana Heinola. Kolmosille oli kolme rataa, joista viimeinen hyppäri. Roope toimi radoilla kuin unelma ja vauhtikin pysyi hyvin yllä kuumuudesta huolimatta. Päivän saldo 5, 0 ja hyl. Ekalla radalla sössin kepeille viennin ja viimeisellä radalla ohjasin huolimattomasti ja yksi aita hypättiin sitten väärään suuntaan. Ei siis yhtään hassumpi viikonloppu! :-)
 
Turen kanssa oltiin toukokuun loppupuolella liitelemässä Mikkelissä. Sieltä ei vitosta (en tosin tiedä mistä tuli) ja väärään päähän putkea mentyä hylkyä kummempaa jäänyt taskuun. Päästiin kuitenkin moikkaamaan tuttuja sekä näkemään pitkästä aikaa Turen siskoa Laraa. Kuvia pienestä agikoirasta löytyy Turen kasvattajan galleriasta osoitteesta: http://www.aussiet.galleria.fi/kuvat/Bywaters+do+Agility/

Kesäkuun eka viikonloppu pyörähdettiin Jämsän ryhmiksessä. Sieltä irtosi ERI hyvällä arvostelulla. Turen korkea hännän kanto esti kuitenkin sijoittumisen sen kummemmin.

Eilen pyörähdettiin sitten Heinolassa agiloimassa. Sieltä mukaan tarttui agiradalta hyl ja hyppäriltä 5. Hyppäri oli erittäin vauhdikas ja se sitten hieman kostautui kepeillä, kun en hidastanut vauhtia ja niinhän se pujottelurytmi sitten sekosi ennen puoliväliä ja jouduttiin aloittamaan kepit uudestaan. Ture kuitenkin paineli kovaa ja irtosi hienosti!
 
Kirjataanpas vihdoinkin ylös hieman toukokuun tapahtumia. Roope pääsi pitkästä aikaa kisaamaan äitienpäivänä. Ekalta radalta kielto ja vauhdikas lentokeinu. Enpä sitten yhtään muistanut, että eihän Roope ole tehnyt keinua kuin viimeksi marraskuun kisoissa. Toisella radalla tippui viimeinen rima ja yliaikaa muutama sekuntti. Radoilla riitti haastetta ihan yllin kyllin. Täytyy olla tyytyväinen, että ylipäätään muistin radat ja Roope meni just niinkuin ohjasinkin.

Helatorstaina suunnattiin Turen kanssa Kangasniemelle Reijo Tuovisen arvosteltavaksi. Päivän saldo AVO ERI1, PU2 ja vara-serti eli ei yhtään hassummin! :-)

15-16.5 järjesti JAT agilitykisat. Lauantaina häärin kisoissa kokopäivän töissä ja sunnuntaina radalle pääsi vuorostaan Ture. Ensimmäisellä radalla Ture avasi nollatilinsä ja sijoittui vielä hienosti kolmanneksi! Hienoa menoa Turelta :-) Toinen rata meni myöskin hyvin. Yhdessä kohdassa olin hieman myöhässä, joten napattiin sitten aidalta kielto. Vitosella päästiin kuitenkin taasen palkinnoille ja oltiin toisia. Viimeisellä radalla ohjaajalla loppui jo puhti kesken ja sieltä napattiin pari kieltoa. Kympillä sijoituttiin viidenneksi. Aika mahtava päivä siis!
 
Turen kanssa suunnattiin lauantaina Pieksämäelle agikisoihin. Ensimmäisellä radalla tippui yksi rima ja lisäksi Ture teki lentokeinun, mikä ei todellakaan ole tyypillistä Turelle. Ekalta radalta siis 10 ja kun rata ei ollut sieltä helpoimmasta päästä, niin kympillä tultiin kolmanneksi.

Toisella radalla sitten hieman jännitin ja epäröin keinua, kun suunnilleen puolella ykkösluokan koirista rata loppui kieltoon keinulta. No ohjasin sitten hieman jännittäen Turen keinulle ja epävarmuus sitten tarttui Tureen. Keinulla mietittiin hetki, että arvaakohan sitä keinua tehdä ollenkaan. Muuten rata meni varsin sujuvasti ja ilman virheitä. Keinulla vietettiin kuitenkin sen verran aikaa, että yliaikaa tuli 2 sekunttia. Tulos siis 2 ja tällä tuloksella tultiin niinikään kolmanneksi. Turen ensimmäiset palkinnot agilityssä! :-) Tuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Rimat pysyi ylhäällä, meno oli sujuvaa sekä aan ja puomin kontaktit mallikkaat. Joten eiköhän Turestakin vielä kisakoira tule! 
 
Viikko sitten vietettiin Turen 2-vuotis synttäreitä! Eipä uskois, että se vielä kaksi vuotias olisi. Nyt sitten vuodaan aloittaa se viimeisen sertin metsästys näyttelyistä. Ensimmäinen yritys suunnataan huhtikuussa Sysmään. Tosin voi olla, että karvat on siihen mennessä tiputettu ja serti haaveilut voi jättää myöhemmäksi. No tarkoituksena olisi kuitenkin huhtikuusta alkean kierrellä suht ahkeraan näitä lähialueiden näyttelyitä.

Agilitytreeneissä ollaan molempien koirien kanssa käyty taas helmikuusta lähtien. Roope oli super innoissaan päästyään taas treenaamaan. On se vaan niin ihanaa välillä treenata sellaisenkin koiran kanssa joka oikeasti osaa homman! Turekin on kovasti edistynyt, mutta eipä se vajaan vuoden treenauksen jälkeen pysty mitenkään olemaankaan Roopen tasolla. Huhtikuussa olisi tarkoituksena suunnata Turen kanssa Pieksämäen agikisoihin ja Roope päässee tositoimiin vasta toukokuussa Jatin äitienpäiväkisoissa. Kummankin koiran kanssa kun ei viitsi kisata samana päivänä, niin pakko on sitten vähän jakaa kisoja.
 
Tänään päätin sitten vihdoinkin soittaa kennelliittoon ja kysellä tuloksia, kun kuvauksesta on aikaa jo 5,5 viikkoa. Siellähän se lausunto oli virkailijan pöydällä. Tuloksia ei puhelimitse saanut, mutta virkailija lupasi kirjata lausunnon tänään. Puoli kolmelta tuli kauan odotettu sähköposti. Tulokset olivat mieluisia, joten kannatti odottaa vähän kauemminkin. Lonkat B/B ja kyynärät 0/0! :-)
 
Niin sitä on vuosikin vaihtunut ja joulutauko vetelee viimeisiään. Huomenna pitäisi agitreenien taas jatkua mikäli keli vain sallii.
Turen tuloksia ei ole vieläkään kuulunut kennelliitosta, vaikka kuvauksesta on jo yli kuukausi aikaa. Jos ei tuloksia ensi viikolla kuulu, niin sitten täytyy ruveta jo kyselemään niiden perään.

Eilen Ture sai vihdoin ja viimein vetovaljaat! Valjaitahan piti tietysti heti kokeilla ja lyhyt testilenkki tehtiin juosten. Tänään sitten tehtiin jo ihan mukavan pituinen lenkki potkurin kanssa. Homma sujuu ällistyttävän hyvin, kun Roope tietää mitä tehdään ja Ture sitten peesaa hienosti vieressä. Turehan ei hienona poikana tietystikään vedä, vaan antaa Roopen hoitaa sen puolen :-) No pääasia, että meno on sujuvaa ja molemmat voi laittaa veronaruun kiinni. Kunhan pakkaset hieman hellittävä, niin sitten päästään hiihtämäänkin!
 
Jopas on taas aikaa kulunut sivujen päivityksestä. Vaikka kotisivut ovat eläneet hiljaiseloa, niin me ollaan touhuiltu kaikkea kivaa. Koetan nyt muistella ainakin tärkeimmät.

7.11 oli agilitykilpailut Pieksämäellä. Roopen kanssa käytiin pitkästä aikaa kisailemassa Pieksämäellä. Ekalta radalta nolla, mutta yliaikaa. Roopen täytyy antaa mennä ja itsekin on muistettava pitää vauhtia yllä. Toisella radalla vauhtia oli riittämiin, mutta olin sitten ensimmäistä kertaa opetellut radan väärin. No siltä radalta sitten yllättäen hylky.

21.11 käytiin Turen kanssa Jyväskylän näyttelyssä pyörähtämässä. Ausseja oli ilmoitettu huimat 47. Ture sai ERI:n ja voitti luokansa. Hienosti meni myös paras uros-kehä, jossa Ture tuli kolmanneksi! Tuloksena siis NUO ERI1, PU3 :-) Ei mikään huono veto s Seuraavan kerran kehään mennään pyörähtämään sitten keväällä, kun aloitetaan viimeisen sertin metsästys.

28.11 oli Jatin järjestämät agikisat. Ture pääse tekemään agilitydebyyttinsä. Ensimmäinen rata oli sujuvaa menoa. Itse sähläsin kepeille menon, josta sitten 5. Loppusuoralla hihkuin hieman liian aikaisin ja viimeinen rima tuli alas. Tuloksena 10. Toisella radalla tuli eka rima alas ja ohjaus sitten hieman herpaantui. Tuloksena lopulta 20. Hienosti Ture selviytyi ensimmäisistä kisoistaan. Josko sitä sitten keväällä tai kesällä innostuttaisiin taas kisailemaan. Roope oli myöskin kisaamassa. Ensimmäinen rata oli täynnä takaaleikkauksia ja välistä vetoja. Roope toimi upeasti ja vauhdikkaasti. Mahtava rata kariutui lyhyeen ajatuskatkokseen, että mihinkäs seuraavaksi. Roope ehti sitten tarjota aata, johon ei siis oltu menossa. Toiselta radalta tuli myöskin hylky.

Viime tiistaina käytiin Turen kanssa kuvauksissa Keski-Suomen eläinklinikalla. Selkä oli priimaa ja nyt sitten jännitään kennelliiton tuomiota lonkka- ja kyynärkuvista. Josko ne tulokset saapuisivat vielä tämän vuoden puolella.